Helsingin Sanomat 16.3.2010 Salla Simukka
Löytyykö isä Lapista?
Leena Valmu: Veera tiellä. WSOY. 291 s. NUORTENKIRJA.
Veera on kymmenvuotias tyttö, jonka yksinhuoltajaäiti on kuollut ja joka kokee olevansa tiellä enojensa elämässä. Kukaan ei tunnu haluavan ottaa hänestä vastuuta.
Neuvokas ja itsenäinen tyttö päättää lähteä Helsingistä Lappiin etsimään isäänsä, josta hän tietää nimen, työpaikan ja ulkonäön.
Pitkän matkan juonenkäänteet koettelevat uskottavuuden rajoja, mikä ei olisi ongelma, jos liian tiukasta realismista olisi rohjettu luopua. Silloin seikkailukin olisi saattanut edetä vauhdikkaammin ja jännittävämmin.
Nyt kirjassa juututaan hieman turhaan selostamaan yksityiskohtaisesti tilanteita, kuten vaikkapa junalipun ostoa junamaatista, ja selostusten pienet asiavirheet ja epäloogisuudet häiritsevät. Selittelyä on muutenkin välillä liikaa.
Veera tiellä korostaa ystävyyden ja vanhemmuuden merkitystä. Tytön suru ja kaipaus on kuvattu herkästi ja ymmärtävästi, aikuisten reaktiot ovat ajattelemattomuudessaan karmeita.
Vähän töksähtäen tuleva loppu on kirjan muuhun, ristiriitaiseen tunnelmaan nähden yltiöonnellinen. Vaikeuksien läpi taivaltaneelle tytölle suo kuitenkin mielellään onnen ja rauhan löytymisen.