Kolumi, Maunulan sanomat 6/2019
Eletään kevään viimeistä kuukautta. Istun oranssissa bussissa, joka on täynnä koululaisia. Rypäs teinejä keskustelee lukiovalinnoista.
"Kävin Maunulassa", tyttö sanoo. "Sinne en ainakaan mene."
Minä olen kuusikymmentäluvun itähelsinkiläisen lähiön lapsi. Omat tyttäreni olen kasvattanut Maunulassa.
Helsingin asuntopolitiikka on korostanut erilaisuutta läpi asumisalueiden. Ytimessä ovat olleet koulut. Samaan oppilaaksiottoalueeseen on haluttu lapsia niin kaupungin vuokrataloista, osakekerrostaloista, rivitaloalueilta kuin omakotitaloista. Ei ole haluttu eriyttää elintasoluokkia omiksi siiloikseen. Ei ole haluttu elitistisiä paremman porukan lintukotoja. Eikä varsinkaan ole haluttu slummeja.
Omassa koulussani erilaisuuden fuusio toimi hyvin. Samalla luokalla oli niin parempien perheiden jääkiekkopoikia, luokalle jääneitä häirikköjä, kalliisti meikkaavia prinsessoja kuin introverttejä nörttejä. Olen moneen otteeseen urani varrella kiittänyt koulutaustaa erilaisuuteen opettamisesta. Sain koulusta pohjan, joka teki minut kykeneväksi keskustelemaan samana päivänä niin yliopiston siivoojan kuin professorinkin kanssa ilman ennakkoasenteita. Pohja teki minusta myös kirjailijan, jonka on helppo asettua toisen ihmisen asemaan ja kirjoittaa ajatuksia erilaisista näkökulmista.
Uusi aika korostaa ihmisen yksityisyyttä ja vapautta valita. Helsinkiin on saapunut koulushoppailu. Lapset halutaan kouluihin oman koulun oppilaaksiottoalueen ulkopuolelle. Koulut eriytyvät.
Maunulan kouluista löytyy erilaisuutta. On rikasta, on köyhää. On mustaa, on valkoista. Kovista ja nörttiä. Kieliä vaikka muille jakaa. Useita erilaisia uskontojakin. Tällainen kasvatusalusta antaa lapselle äärimmäisen hyvät valmiudet selvitä elämässä ja pärjätä kovassa kilpailussa suvaitsevaisen elämänasenteen turvin.
Mikäli nuorelle annetaan mahdollisuus valita oma opinahjonsa, saatetaan mennä pahasti metsään. Ihmisenalku kun ei voi vielä tietää, mikä hänelle on parasta. On sekä perheen että yhteiskunnan päättäjien asia ohjeistaa nuoria kohti oikeita valintoja. Maunulan yhteiskoulun tarjoama erilaisuuden hyväksyminen saattaa olla monelle nuorelle tulevan elämän kannalta paljon merkittävämpi taito kuin eliittikoulujen mainostama oppiaineista saatu knoppitieto.
Leena Valmu
Kirjoittaja on Maunulassa asuva biotieteen dosentti ja nuortenkirjailija