Luonnontieteilijä 11/2010

Bio-orgaanisen Kemian Laboratorio Kaukaisessa Idässä

Neljä LAL:n jäsentä matkusti junalla Siperian halki ja vieraili Kauko-Idän Tutkimuskeskuksessa Vladivostokissa

Kun seison Eeva Honkasalon, Riitta-Leena Ojansivun ja Irmeli Puntarin kanssa Venäjän Tiedeakatemian Kauko-Idän Tutkimuskeskuksen ovella lokakuun 15. päivänä 2010, on takana yli 10 000 kilometriä junarataa ja lähes kaksi viikkoa matkantekoa. Mieli on konkreettisesti saanut levätä junassa, jossa aika tuntuu kerta kaikkiaan kulkevat hitaammin kuin hektisessä arkielämässä. Venäjän avarat maisemat aukeavat junan ikkunasta kauniin värisinä sekä matkan varrella vaihtelevina.

Venäjä on muuttunutviimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana paljon ja se näkyy erityisesti suurissa kaupungeissa. Maaseudun elämään muutos näyttää vaikuttaneen huomattavasti vähemmän. Rinta rinnan näkyy kulahtaneita hirsitaloja ja valtavia neuvostobunkkereita, rönttöisiä ladoja ja kimaltelevia citysaastureita, kumaria mummoja ja kauniita nuoria naisia. Kaikkialla korkeakorkoisia kenkiä. Vaikeaan historiaansa nyky-Venäjä suhtautuu yllättävän rauhallisesti. Neuvostoaikaa ei ole yritetty haudata, vaan sille osataan jopa nauraa ja sitä osataan retrota tyylikkäästi. Osia neuvostohistoriasta, aivan ansaitusti, myös kunnioitetaan. Yhden näistä muodostaa tiedemaailma.

Vladivostok on matkanehdoton yllätys. Kun Pietaria kutsutaan Venäjän Venetsiaksi ja Irkutskia Venäjän Pariisiksi, on Vladivostok Venäjän San Fransisco. Hiukan Helsinkiä suurempi kaupunki on rakennettu korkeille kukkuloille, joista keskusta laskeutuu merelliselle niemelle. Onkin ällistytävää, että kauniista kaupungista nimeltään "Idän hallitsija", puuttuu lähes kokonaan turismi ja sen vaatima infrastruktuuri. Hienoja hotelleja toki on, mutta ne palvelevat lähinnä sataman ja öljykenttien tuomia liikemiehiä. Esimerkiksi Trans-Siperia junarataan liittyvän matkamuiston löytäminen on mahdotonta. Tämä on ymmärrettävää siinä valossa, että kaupunki on ollut ulkomaisilta suljettu 1930-luvulta aina vuoteen 1992. Tällä hetkellä kaupungissa pistää eniten silmään rakennustyöt, joita tekee yli 200 000 vierastyöläistä, jotka on palkattu stilisoimaan kaupunkikuvaa kahden vuoden päästä järjestettävää APEC (Asia Pacific Economic Conference) kokousta varten. Niemimaan ainoa valtatie, jonka varrella sijaitsee myös Venäjän Tiedeakatemian Kauko-Idän Tutkimuskeskuksen Vladivostokin osasto, on hyvin ruuhkainen paitsi rakennustyön takia myös aivan uskomattoman automäärän vuoksi. Venäläiselle oma auto ja sen ulkonäkö on statussymboleista se kaikkein tärkein.

Venäjän Tiedeakatemian Kauko-Idän Tutkimuskeskukseen kuuluu kuusi osastoa, jotka sijoittuvat toinen toistaan eksoottisimpiin Kauko-Venäjän territorioihin, etäisin Kamtsatkan niemimaalle. Tutkimuskeskuksen johtoajatuksena on maailman valtamerien, erityisesti Kauko-Idän kannalta Tyynen Valtameren, biologisten resurssien hyödyntäminen. Vladivostokin osasto sijaitsee Primorjen meriterritorion etelälaidalla ja se koostuu geologian, merentutkimuksen, maantieteen, biologian ja kemian laitoksista, jotka sijaitsevat yhtenäisenä kampuksena Amurskin lahden rannalla. Talot kielivät vielä neuvostoajan historiaa, mutta maiseman kauneutta ei voi pilata edes rakennusten rujo ulkomuoto.

Professori Pavel Lukyanov esittelee meille Kauko-Idän Tutkimuskeskuksen Bio-orgaanista Instituuttia ja erityisesti omaa Molekylaarisen Immunologian Laboratoriotaan. Me näemme omin silmin laitoksen biokemian ja fysikokemian peruslaboratoriot sekä kuulemme biologisesta laboratoriosta, jossa on hyvät valmiudet sekä solubiologisiin töihin että eläinkokeisiin. Kuljemme myös ohi mikrobiologisen laboratorion, jossa tutkitaan merestä eristettyjä bakteereja. Bio-orgaanisen Instituutin perustavoite on eristää meren mikro- ja makro-organismeista biopolymeereja ja tutkia edelleen niiden fysiologista vaikutusta eli kartoittaa kemiallisen rakenteen ja biologisen vasteen välistä suhdetta. Laboratoriossa on kyetty eristämään ja identifioimaan useita biologisesti merkittäviä luonnosta peräisin olevia aineita. Koska useat näistä biomolekyyleistä ovat peräisin hyvin harvinaislaatuisista meren elävistä, kuten nilviäisistä, piikkinahkaisista, onteloeläimistä ja merivuokoista, on ollut tärkeää kehittää edelleen tunnistetuille ja lupaaville bioterapeuteille toimivia synteesimekanismeja. Professori Lukyanov esittelee meille ylpeänä Instituutin tutkimusaluksen, joka on erityisesti suunniteltu hydrobiologisten ja bioteknologisten näytteiden keräämiseen valtamerestä. Laiva on rakennettu Suomessa ja erityisesti meille kehutaan siinä olevaa saunaa. Tämä hymyilyttää meitä hiukan, sillä olemme matkan varrella saaneet omakohtaista kokemusta venäläisestä saunakulttuurista.

Laboratoriovierailu onehdottomasti yksi Trans-Siperia junamatkan kohokohdista neljälle luonnontieteiden akateemiselle naiselle. Mutta mitä me voimme viedä tästä vierailusta oppina kotimaahan? Vaikka laboratorion vanha välineistö ja hitaahko tunnelma muistuttaa hyvin läheisesti suomalaista laboratoriota seitsemän- ja kahdeksankymmentäluvuilla, on instituutissa suoritettu tiede aivan nykytieteen huippua. Meren ennen tutkimattomista organismeista on löydetty lukemattomia bio-orgaanisia yhdisteitä, joilla on terveydellisiä, esimerkiksi antibioottisia, immunomodulatorisia ja syöpää hoitavia, vaikutuksia.Innovaatioita näiden yhdisteiden toimintamekanismeissa on kyetty patenttisuojaamaan ja ensimmäiset lääkeaineet ovat jo markkinoilla. Kenties tämä kiireetön ja hiukan vanhahtava laboratorio Venäjän Vladivostokissa voikin kertoa meille, että onnistua voi myös ilman nykyelämän hektisyyttä ja jatkuvaa kiirettä. Ehkäpä hidas ajatteleminen voisi joskus tuoda parempia tuloksia kuin painostava kilpajuoksu siitä, kuka tekee maailman merkittävimmät tieteelliset havainnot ensimmäisenä. Johan aforismikin sanoo: "Paras soittaja ei ole se, joka soittaa ensimmäisenä kappaleen loppuun."